Uutiset

07.04.2022

Juha Moisio Conlog Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Conlog Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Juha Moisio 1.4.2022 alkaen.

Juha Moisiolla on pitkä kokemus puolustusteollisuudesta. Hän on  sotilasuransa jälkeen toiminut menestyksellisesti eri tehtävissä ulkomailla ja Suomessa muun muassa Robonic Ltd Oy:n toimitusjohtajana vuosina 2003–2019. Tämän jälkeen hän on vastannut liiketoiminnan kehittämisestä kahdessa muussa puolustusalan kotimaisessa yrityksessä. Hän on toiminut pitkään kotimaisen puolustusteollisuuden etujärjestön hallituksessa. Hän on hyvin verkostoitunut niin kotimaan kuin ulkomaiden teollisuuspiireissä kuten myös puolustushallintomme suuntaan. Juha Moisio on koulutukseltaan opistoupseeri, tradenomi ja hän opiskelee tällä hetkellä tietojohtamista LUT:ssa. Sotilasarvoltaan hän on majuri (evp.).

”Toivotamme Juha Moision tervetulleeksi yhtiömme johtoon. Olen vakuuttunut siitä, että hän yhdessä pätevän henkilöstömme kanssa tulee onnistumaan uudessa ja tärkeässä tehtävässään.” sanoo hallituksen puheenjohtaja Karl Gustav Storgårds. ”Haluan samalla kiittää yhtiön väliaikaista toimitusjohtajaa Tauno Maksniemeä ja avainhenkilöitä hienosta työstä kannattavuuden ja tulevan menestyksen varmistamiseksi” hän jatkaa. ”Conlog Oy lähtee nyt yrityksenä sekä puolustusvoimiemme tärkeänä kumppanina hakemaan uutta kasvua, myös kansainvälisiltä markkinoilta.”

”Conlog Oy on maamme johtavia järjestelmäalustoja ja erikoiskontteja, laitesuojia ja erikoisajoneuvoja suunnitteleva, markkinoiva ja toimittava yhtiö. Olen innoissani voidessani yhdessä Conlog Oy:n osaavan henkilöstön kanssa luoda tulevaa ja olla viemässä yritystä seuraavalle tasolle sekä osallistumaan erityisesti uuden kehittämiseen. Tiedän, että tarjoamamme ratkaisut ovat alansa huippua. Uskon vahvasti tulevien vuosien kasvuun kotimaassa ja ulkomailla”, sanoo Juha Moisio

Lisätietoja: Karl Gustav Storgårds, Conlog Oy hallituksen puheenjohtaja, puh. +358 40 534 3808.