SK-LIFT Conlog Oy:n omistukseen

Oulussa pääpaikkaansa pitävä Conlog Oy, jonka omistaa ruotsalainen System Engineering Solutions 37 (SES37) ostaa hydraulisia mastojärjestelmiä valmistavan suomalaisen SK-LIFT Oy:n koko osakekannan. Oston myötä SK-LIFT tulee Conlogin tytäryhtiöksi, samalla osaksi laajenevaa SES Groupia ja sen pohjoismaista toimintaa.

SK-LIFT on toiminut puolustusvälineteollisuudessa luotettuna toimittajana jo vuodesta 2008. Yhtiö on toimittanut mastojärjestelmiä haastaviin olosuhteisiin lukemattomien projektien kautta. Mastojärjestelmien luojana, teknikko Kauko Kaasalaisen innovaatiot ovat tehneet nostotekniikasta vertaansa vailla olevan kokonaisuuden. SK-LIFT:n valmistamien mastojen nopea pystytysaika ja luotettava toiminta hakee vertaistaan koko maailmasta.

”SK-LIFT:n mastojärjestelmät yhdessä Conlog Oy:n liikuteltavan järjestelmäalustan kanssa ovat erinomainen yhdistelmä, jonka mahdollisuudet eivät rajoitu pelkästään Suomen rajojen sisäpuolelle” sanoo Conlog Oy:n toimitusjohtaja Petri Kaarre. ”SK-LIFT on oivallinen lisä SES Group:iin ja lisää omalta osaltaan mahdollisuuksiamme palvella kokonaislaatuisemmin asiakkaitamme puolustusvälineteollisuudessa.”

Conlog Oy on Suomen johtava puolustus- ja turvallisuusalan erikoistuotteiden kehittäjä, suunnittelija, valmistaja ja modifioija, joka tunnetaan hyvin myös kansainvälisesti. Conlog tarjoaa tuotteilleen kattavat elinkaaripalvelut. SK-LIFT toimii Lempäälässä. Conlog Oy:llä on tuotantoa kahdella toimipisteellä, Oulussa sekä Rautalammella.

Yhteyshenkilö medialle:
Conlog Oy:n toimitusjohtaja Petri Kaarre
puhelin; +358 400 327 916
sähköposti;